Kivenhionta



Olen harrastanut kivenhiontaa vuodesta 2009 lähtien. Kurssilla hiotaan kiviä muun muassa koruiksi. 

Jollain tavalla kivet ovat aina kiehtoneet minua. Muistan pienenä pitäneeni kivinäyttelyn meidän verannalla ja järvenpohjasta on tullut kerättyä kiviä jos jonkinmoisia. Sitä harrastan kyllä edelleenkin, varsinkin ulkomaille mennessä rannat on koluttava läpikotaisin. Kivisilmät on aina pidettävä auki.

Kivenhionta on minulle omaa rentoutavaa aikaa. Silloin ei tarvitse miettiä mitään muuta kuin sillä hetkellä työstettävää kiveä. On hienoa nähdä miten rumastakin kivenmurikasta voi saada upeanäköisen korun.

Kolmen vuoden aikana valmiiksi hiottuja kiviä on kertynyt ihan mukavasti. Tässä osa riipuksista.
Jade




Spektroliitti



Piikivi

Akaatti
Akaatti
Aaltoakaatti
Lapis lazuli
Sitriini

5 kommenttia:

  1. Kiva, että blogia on päivitetty näin paljon jo. Uusia kuvia odotellessa : )

    VastaaPoista
  2. Hei moi. Onko kiven työstäminen raskastakin? Haluaisin nimittäin ylättää sydänkäpyseni ja haluaisin antaa hänelle hiotun kiven. Vähän ällösti sydämmen muotoisen mutta kysyn sinulta että voitko antaa pienen neuvon mitä tarvikkeita tarvitsisin jotta tämä onnistuisi, tai sitten paljonko sinulle tarvitsisi pulittaa jotta tekisit sen? Otathan yhteyttä minuun s-postiin n.wiljam@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Moi. Mistä oot hommannu noi Lapis lazulien korupohjat? Olen tekemässä lahjaa ystävälleni ja varsinkin toi s-kirjaiminen olis just täydellinen mun työhön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni olen tilannut pohjan Peltolan Spectroliittinapista (www.peltolanspectroliittinappi.fi). Tuohon pohjaan tehdessä tulee hieman haastetta siitä, että pohja tulee kiven oikealle puolelle, ei siis takapuolelle. Tällöin kiveä ei voi pyöristää päältä liikaa. Mutta ei se kovin vaikeaa ollut, täytyy vain huomioida kiveä hiottaessa:)

      Poista
  4. Kauniita. Teetkö kivenhiontaa tilaustyönä? Minulla olisi mm. ruusu-ja savukvartsia, lapis lazualia ja mm. graniittia. Myös joitakin joitakin muita puolijalokivilajeja.
    Yhteystietoni pkahanninen@gmail.com Terveisin Paul

    VastaaPoista